Toteutuksiamme

Actilife kuntokeskus, Kokkola

Kuntokeskukset

Murea uudisti Actilife Kallentorin ryhmäliikunnan äänentoiston.

Niin asiakkaat kuin henkilökuntakin ovat olleet erittäin tyytyväisiä uudistukseen. Johtaja Kai Ahlroth kommentoi ryhmäliikuntatuntien uutta fiilistä: “Tuntuu kuin olisi livekonsertissa”.

Amarillo -ravintolat

Kuva- ja kokoustekniikkaTaustaäänentoisto

Murea on toteuttanut äänentoisto-, efektivalo- ja kuvajärjestelmän neljään Amarillo -ravintolaan. Kaikki järjestelmät on toteutettu korkealaatuisilla ja kestävillä komponenteilla. Äänimaailmat on toteutettu siten, että musiikin äänenpaine on mukautettu eripuolilla tilaa aina kyseisen alueen käyttötarkoituksen mukaan.

Viikonloppuisin Amarillo muuttuu yhdellä napin painalluksella meneväksi bilepaikaksi ja ruokatila muuttuu tanssilattiaksi, kun äänenpaine nousee tanssilattialla selvästi muuta aluetta kovemmaksi.

Järjestelmät suunniteltiin mahdollisimman helppokäyttöisiksi, jotta kaikki henkilökunnasta osaavat tehdä tarvittavia muutoksia, kuten volumen ja äänilähteen muutoksen.

Bar Play, Joensuu PKO

Taustaäänentoisto

Murea suunnitteli ja toteutti Joensuun Bar Play:n äänentoistojärjestelmän.

Suoritimme kohteessa myös referenssimelumittaukset, joiden perusteella järjestelmä säädettiin toimimaan siten ettei samassa kiinteistössä sijaitseviin asuntoihin kantaudu melua.

play

Bar Sandro, Helsinki

SähköurakointiTaustaäänentoisto

sandroKallion sydämeen toteutimme olohuoneen jatkeeksi pehmeäsoundisen baarin. Akustisesti haastaavaan tilaan haluttiin ryhdikäs äänentoisto joka palvelee koko päivän toiminnat aina brunssista iltojen dj-rytmeihin. Tilaan asennettiin tasaisesti kattava taustaäänentoisto sekä ryhdikkäästi soiva pienikokoinen PA. Kaikuisassa tilassa huomioitiin erityisesti viiveet, minkä ansiosta musiikissa on hyvin vähän kaiukuefektiä ja soundi soi nätisti tahdissa joka puolella ravintolaa.

Bistro del Mar, Helsinki

Taustaäänentoisto

Päivitimme ravintolan remontin yhteydessä äänentoistojärjestelmän, johon lisättiin terassikaiuttimet ja liikuteltava dj-piste aktiivikaiuttimilla.

Cuba! Cafe & Bar, Helsinki

MelunhallintaYökerhot ja klubit

Cuba!:aan toteutettiin meluprojekti yhteistyössä hotelli Klaus K:n kanssa. Ravintolan vuokrasopimuksen jatko vaati toimenpiteitä, joilla estetään ravintolamelun kuuluminen saman kiinteistön hotellihuoneisiin.

Murean toteuttama uusi laadukkaampi äänentoisto soi paremmin ravintolatilassa, mutta samalla minimoi äänilähteen aiheuttaman meluhaitan.

Eduskuntatalo, Helsinki

Murea Speakers

Eduskuntatalon istuntosaliin valikoituivat Murea AMB5 kaiuttimet, jotka on asennettu Eduskuntatalon saneerauksen yhteydessä.

Murea toimi projektissa laitetoimittajana.

Elixia Espoonlahti

KuntokeskuksetTaustaäänentoisto

Murea suunnitteli ja toteutti Elixia Espoonlahden ääni-, valo- ja kuvatekniikan.

Studio -liikuntasali sai Murean konseptin mukaisen äänentoistojärjestelmän sekä ohjelmoidun efektivalaistuksen.

Cardio -alueella on efektivalotekniikkaa, tv-näyttöjä sekä ryhmäliikunnan äänentoisto, joka toimii myös taustaäänentoistona ohjattujen tuntien välissä.

Muissa tiloissa asiakkaita palvelee taustaäänentoistojärjestelmä sekä info-tv.

Heinolan Heili

TaustaäänentoistoYökerhot ja klubit

Katso lyhyt esittelyvideo!

Heinolan Pub Heili on pitkän linjan perinteikäs yksityinen ravintola, jonka tavoitteena oli vastata paikalliseen yöravintolakilpailuun ja piristää omaa yökerhobisnestään. Budjetti oli hyvin rajallinen, mutta valo- ja äänitekniikka tuli uusia kuitenkin täysin.

Äänentoistossa oleellista oli soveltuvuus dj- sekä karaokekäyttöön, hyvälaatuinen ja suuntaava ääni tanssilattialle sekä tasalaatuinen taustaäänentoisto. Äänentoiston tuli olla parempi kuin paikallisilla kilpailijoilla.

Heili on hyvä esimerkki siitä, miten hyvällä suunnittelulla voidaan päästä hyvään ja erilaiseen lopputulokseen myös budjetilla, joka sopii pienelle yksityiselle asiakkaalle.

Helsingin seurakuntayhtymä, Flooranaukion seurakuntasali

Kirkot ja seurakuntatilatKuva- ja kokoustekniikka

Murea toteutti AV-järjestelmän äänentoiston ja kuvatekniikan Flooranaukion seurakuntasaliin.

Hyvinkään seurakunta

Kirkot ja seurakuntatilat

Murea uudisti Mäntsälän kirkon, seurakuntakeskuksen sekä leirikeskuksen langattomat mikrofonilaitteet. Samalla kirkon mikrofonijärjestelmään lisättiin aktiiviantennit parantamaan mikrofonien toiminta-aluetta.

Isojoen seurakunta

Kirkot ja seurakuntatilat

Murea korjasi vanhan äänentoistojärjestelmän paremmin toimivaksi. Uusimme signaalien prosessoinnin ja reitityksen sekä säädimme tilan äänentoiston uudestaan. Samassa yhteydessä uusittiin langaton mikrofonijärjestelmä sekä tämän antennijärjestelmä.

Jyväskylän seurakunta, Lahjaharjun kappeli

Kirkot ja seurakuntatilat

Lahjaharjun kappelissa ei aiemmin ollut juuri äänentoistoa, eikä induktiosilmukkaa ollut lainkaan. Tilan käyttötarkoitus on kuitenkin muuttunut ja tilaa käytetään nykyisellään laajemmin eri tyyppisiin tilaisuuksiin. Myös tekniikan haluttiin palvelevan muuttuneita tarpeita.

Murean suunnittelemalla ja toteuttamalla uudella äänentoistojärjestelmällä hoituu niin puhe kuin pienimuotoiset musiikkitilaisuudetkin.

lahjaharju nettiinlahjaharju nettiin 2

Karma, Seinäjoki

Kuva- ja kokoustekniikkaTaustaäänentoistoYökerhot ja klubit

Murea toteutti uuden Karman tekniikan avaimet käteen periaatteella. Vaatimuksena projektille oli Pohjanmaan paras äänentoisto- ja valotekniikka, joten päädyimme ottamaan mallia enemmän ulkomailta kuin kotimaasta.

800 asiakaspaikkaa sisältävä Karma-ravintolamaailma koostuu kolmesta liikeideasta: klubi, rokkibaari ja karaoke.

Katso lyhyt esittelyvideo!

Laitekeskus

Kaikki ravintolamaailman AV- ja efektitekniikka (lukuunottamatta Karaoken äänentoistoa) on keskitetty DJ kopin alle suunniteltuun ilmastoituun laitekeskustilaan. Järjestelmän ohjaus tapahtuu etänä seinään asennettavilla kaukosäätimillä tai PC:een ohjainlaitteilla. Tämän ansiosta laitteiden kestävyys paranee ja huoltoväli pitenee.

Klubi

Suunnittelussa pyrimme käyttämään elementtejä joita ei Suomessa vielä ole nähty. Tanssilattian keskustaan rakennettiin Martin FlexDot valoketjuilla “valopuu” joka keskittää huomion tanssilattialle. Efektin lisäksi käytimme Martinin Mac pesureita sekä spotteja. Valot sai näyttäviksi usva- ja savukoneet. Tilaa ympäröi lähes 40 m leveä videoseinä, johon ajetaan pikseligrafiikkaa tai tekstiä tehostamaan valoefektiikkaa. Efektivalojen lisäksi seinäpinnat ja betonitolpat on värjätty RGB spoteilla, jotka vaihtavat myös väriään valo-ohjelman mukaisesti. Valojen ohjaus tapahtuu Martin Lightjockeyllä ja videoseinää ohjataan Martin Maxedia Compact videoserverillä.

Klubin ääni on toteutettu Aura Audion A1 järjestelmällä. Kyseessä on stereojärjestelmä, jossa A1 kaiuttimet toimivat pääkaiuttimina. Kuitenkin tanssilattian takaosa on täydetty A6 line-array kaiuttimilla, jotta saadaan täyttö mahdollisimman tasaiseksi. Bassoina toimii 4 kpl A1SUB torvisubbareita, jotka on kellutettu rakenteesta.

Tilassa on iso DJ koppi, jossa DJ ja valojockey toimivat illan isäntinä.

karma_klubi_netti.jpg karma_valot.jpg _mg_7664_21.jpg

Rokkibaari

Rokkibaarissa huomion vie catwalk koroke, jonka väriävaihtava koroke sisältää 32 kpl väriävaihtavaa ruutua. Trussirakennelma on myös räätälöity tilaan sopivaksi. Valojen ohjaus on toteutettu Martin Lightjockeyllä. Asiakkaalla on valittavissa automaattiohjelmia, joita hän laittaa illan liikeidean mukaisesti päälle. Toisinkuin DJ toiminnassa, jossa valo-ohjaus vaatii jatkuvasti käyttäjän, riittää kun ohjelman vaihtaa pari kertaa illassa.

Tanssilattian äänentoisto on toteutettu Murea Club12 kaiuttimilla, joilla saadaan kovin äänenpaine suunnattua tanssilattialle. Subwoofer on asennettu kattoon trussirakennelman päälle. Taustalinjoissa käytimme Murea AMB5 kaiuttimia.

Äänentoiston ohjaus on toteutettu BSS:n matriisiprosessorilla. Rokkibaarissa on kaksi äänialuetta joiden äänilähdettä tai äänenvoimakkuutta voi seinään asennetuilla säätimilllä säätää. Karma on myös kaksi terassialuetta, joiden säätimet on sijoitettu rokkibaarin yhteyteen.

karma_rokki_netti.jpg

Karaoke

Äänentoisto on toteutettu dB Technologiesin aktiivikaiuttimilla sekä soundcraftin efektimikserillä. Karaoke on oma äänialueensa ja laitteisto toimii itsenäisesti.

Info-TV/kuvajärjestelmä

Murea toteutti ravintolamaailman kuvatekniikan. Ravintoloiden näyttöihin voidaan ajaa joko info-TV kuvaa, TV-kuvaa tai videokuvaa klubin tanssilattiasta. Ohjaus tapahtuu yksinkertaisella ohjainmatriisilla.

Arkkitehtuurivalaisu

Baaritiskin taustat ja alustat ovat väriävaihtavia myös ravintolassa on korostettu betoniseiniä ja tolppia yli 60:llä väriävaihtavalla spotilla. Valot ovat valo-ohjainten perässä ja muuttavat tunnelmaa ohjelmien mukaisesti.

Ulkona pitkän terassin tolpat on varustettu säänkestävillä RGB spoteilla. Nämä tuovat hyvin esiin ravintolan julkisivun ja parantavat tunnelmaa etenkin pimeinä aikoina.

karma_arkkitehtuuri.jpg

Ravintola Karma

Kiipeilyareena, Helsinki

Kuntokeskukset

Helsingin Salmisaaren Kiipeilyareena avasi ison laajennuksen boulderoinnille. Murea teki vanhana kumppanina äänentoiston päivityksen uudelle modernille kiipeilyalueelle. Kaiutinklusterin nostossa tehtiin tietysti tiivistä yhteistyötä kiipeilykeskuksen osaavien kiipeilijöiden kanssa.

Kokous- ja kongressihotelli Majvik, Kirkkonummi

Yökerhot ja klubit

Majvik tarjoaa rauhallisen kokouspaikan lisäksi myös viihteellisempiä juhlatiloja. Baariin haluttiin lisää tunnelmaa iltakäyttöön.

Murea suunnitteli ja toteutti tilaan sopivan kevyen tanssilattiavalaistuksen. Efektivaloja ohjataan baaritiskille sijoitetulla rasia-asenteisella helppokäyttöisellä ohjaimella. Ohjaimeen on ohjelmoitu valmiiksi muutama erilainen tunnelma ja käyttötilanne, joita on helppo vaihtaa napin painalluksella.

Kouvolan seurakuntayhtymä

Kirkot ja seurakuntatilat

Kouvolan seurakuntayhtymä uudisti Elimäen seurakuntakeskuksen äänentoistojärjestelmän. Kuoron ja yhtyemusiikkiesitysten toistamiseen valikoitui Aura Audion laitteet “pehmeän ja täyteläisen soundinsa” johdosta.

Kulttuuritalo, Helsinki

Murea Speakers

Kulttuuritalon AV-suunnittelija valitsi Murea AMB-5T kaiuttimet taustaäänentoistoon ulkonäön ja äänenlaadun johdosta. Studiotec Oy toteutti urakan, jossa Murea toimi laitetoimittajana.

Kulttuuritehdas Korjaamo

Melunhallinta

Korjaamon LIVE toiminta oli vaarassa, koska se aiheutti meluongelman naapuriasuntoihin. Murean konsultoinnin avulla luotiin akustisesti eristävät ovet peittämään valtavat ikkunat, joista melu pääsääntöisesti vuoti. Tämän lisäksi rajoitimme musiikintasoa äänentoistoon lisätyllä limitterillä ja määritimme miksaajille maksimisoittotasot. Näillä edullisilla muutoksilla saatiin vaimennettua melua niin merkittävästi, että toiminta sai jatkua.

Kunto-Taipale, Ylämylly

Kuntokeskukset

Fysiokeskus Kunto-Taipale Energyn Ylämyllyn toimipisteen ryhmäliikunnan äänentoisto oli kohtalaisen uusi ja toimintakuntoinen, mutta ei tilan ja käytön vaatimalla tasolla.

Murea suunnitteli ja toteutti olemassa olevaan äänentoistojärjestelmään päivityksen, jolla järjestelmä saatiin soimaan tukevammin ja täyteläisemmin koko tilassa.

Kuntokeskus Kroppani, Kurikka

KuntokeskuksetTaustaäänentoisto

Kurikkalainen yksityinen kuntokeskus Kroppani luotti Murean äänentoisto-osaamiseen uuden kuntokeskuksen ryhmäliikuntatilassa. Järjestelmä toteutettiin asiakkaan budjetin mukaisesti siten, että järjestelmä on mahdollisimman helppokäyttöinen, ohjaus ja musiikki erottuu selkeästi eikä laitteiston kanssa tule ongelmia, kuten mikkien kiertoa.

Kuopion seurakuntayhtymä

Kirkot ja seurakuntatilat

Murea uusi 17:n kohteen langattomat mikrofonijärjestelmät.

Murea tarkasti asennuskäyntien yhteydessä myös kohteiden äänentoistojärjestelmien toimintakunnon, haastatteli henkilökuntaa käyttökokemuksista ja koosti huomioista raportin seurakuntayhtymän käyttöön ja tulevan suunnittelun pohjalle.

Kylpylähotelli Peurunka, Laukaa

TaustaäänentoistoYökerhot ja klubit

Peurunka valitsi äänentoistotoimittajakseen Murean. Toimitukseen kuului tanssiravintolan, noutopöytäravintolan ja kahden kabinetin äänentoisto sekä esiintyjävalaistus.

Peurungassa huomioitiin äänenpaineen suuntaavuus tanssilattialle sekä mahdollisimman yksinkertainen käyttö. Viihderavintolassa on myös Murean valmistama torvi-subwoofer, joka on integroitu esiintymislavan alle. Torvi-subwooferin soundi on erittäin korkealaatuinen ja se tuo äänentoistoon tarvittavaa potkua.

Peurungan tilat ovat monikäyttöisiä ja tarve on huomioitu myös äänentoistossa. Esimerkiksi Taverna Apollon äänentoistosta soitetaan päiväsaikaan taustamusiikkia kun taas iltaisin lauletaan karaokea ja kuunnellaan live-esityksiä .

Oleellisia vaatimuksia äänentoistolle olivat asiakkaiden ja henkilökunnan hyvinvointi äänen avulla sekä järjestelmän helppokäyttöisyys.

Kyrö Distillery Company, Isokyrö

Taustaäänentoisto

Kyrönmaan Matkailun Edistämiskeskus on Kyrö Distillery Companyn tislaamoravintola, joka sijaitsee Isossakyrössä Pohjanmaalla.

Murea toteutti ravintolan taustaäänentoistojärjestelmän, joka on jaettu tarpeen mukaisesti muutamaan erikseen ohjattavaan äänialueeseen. Äänilähteenä voidaan taustamusiikkiohjelman ohella käyttää vaikkapa puhelinta tai vanhaa levysoitinta ja myös dj:lle on oma liityntäpisteensä.

Kyrönmaan Matkailua Edistetään joka kuukauden ensimmäinen lauantai-ilta pitämällä satapaikkaista cocktail-baaria avoinna. Muina aikoina ryhmille järjestetään tilauksesta kokemuksia tislaamokierroksilla, illallisilla tai muilla mukavilla yhteisöllisillä ajanviettotavoilla.

Kyrö Distilleryn Miko Heinilä taustoittaa yhteistyötä: ”Murean kanssa halusimme tehdä yhteistyötä, koska haluamme tehdä kaiken laadukkaasti – äänentoistoa myöten. Nyt voimme soittaa ravintolassamme sopivalla äänenvoimakkuudella taustamusiikkia, joka kuuluu kaikille hyvin ja selkeästi mutta ei liian lujaa. Samalla äänentoistolla voimme myös järjestää monipuolisia tapahtumia joustavien liityntöjen ansiosta.”

LadyAtlas, Hyvinkää

Kuntokeskukset

Vahvasti ryhmäliikuntapalveluihin nojaava naisten kuntokeskus LadyAtlas päivitti kolmen ryhmäliikuntatilan mikrofoni-, soitin- ja mikserilaitteiston.

Liikuntakeskus Kunnon Paikka, Rovaniemi

Kuntokeskukset

Kunnon Paikan ryhmäliikuntasali on akustisesti haastava tila ja vanha järjestelmä ei palvellut tarkoitustaan. Äänentoisto uudistettiin Murea -konseptin mukaisesti palvelemaan käyttäjiä ja vastaamaan nykyisiä laatustandardeja.

Midhill Citykäytävä, Helsinki

Taustaäänentoisto

Murea suunnitteli ja toteutti äänentoiston Hans Välimäen Midhill -ravintolaan. Toteutuksen erikoisuutena olivat pääkaiuttimet, jotka räätälöitiin näyttämään 70-luvun retrokaiuttimilta ravintolan teeman ja sisustuksen mukaan.

My O My, Helsinki

Taustaäänentoisto

myoymyTaustaäänentoistojärjestelmän suunnittelu ja toteutus trendikkääseen lifestyle-liikkeeseen Helsingin keskustassa.
Musiikkimaailman suunnittelusta vastasi DJ Slow.

My O My

New York, Pirkanmaa OSK

Taustaäänentoisto

Murea toteutti New York ravintolamaailman äänentoisto- ja efektivalourakan. Ravintolamaailmaan kuului New York Night, New York ruokaravintola sekä Coffee House.

Olutravintola Solmu, Helsinki

Taustaäänentoisto

Murea toteutti ravintolaan edullisen taustaäänentoistojärjestelmän.

P&T kunto- ja hyvinvointisalit

KuntokeskuksetTaustaäänentoisto

Murea on toteuttanut uusien P&T- kuntosalien äänentoiston.
 Yhdessä P&T:n maajohtaja Mikko Nummenmaan kanssa suunnittelimme P&T-konseptiin sopivan äänentoistoratkaisun, joka tukee liikeideaa ja sopii budjettiin. Uusille kuntosaliyrittäjille on ollut helpottavaa, että yksi palanen isosta kokonaisuudesta on mietitty ja tarjottu jo valmiiksi.

Suurimmassa osassa P&T -ketjun saleja ei ole ryhmäliikuntaa. P&T Kaaren sekä P&T Lielahden yrittäjät sen sijaan päättivät panostaa ryhmäliikuntaan. Nykyaikainen äänentoisto- ja av-tekniikka nousivatkin tärkeään rooliin kohteissa.

K&F Professional uutisoi laajalla jutulla Murean toteuttamasta P&T Kaaren tekniikasta. Toteutusta ovat kehuneet niin yrittäjät, kuntokeskuspäällikkö, ryhmäliikunnan ohjaajat kuin ne tärkeimmät eli asiakkaatkin. Voit lukea jutun pdf-muodossa tästä.

Murean toteuttamat P&T kohteet:

  • P&T Jätkäsaari
  • P&T Latokartano
  • P&T Kaari
  • P&T Lielahti
  • P&T Pitäjänmäki
  • P&T Ikaalinen

Palace Kämp ravintolat, Helsinki

Kuva- ja kokoustekniikkaTaustaäänentoisto

mecca

Palace Kämp Kansallissali

Murea toteutti yhteistyössä Visusek Oy:n kanssa Kansallissalin kokoustekniikan päivityksen moderniksi kokousjärjestelmäksi.

Palace Kämp Mecca

Palace-ketjuun kuuluva Mecca hankki yläkerran lounge-ravintolaan Murean soundin. Meccaan toteutettiin äänimaailma, jossa musiikki kuuluu tasaisesti joka puolella ravintolaa, mutta tilaan sopivalla äänenvoimakkuudella. Puhtaan äänenlaadun ansiosta ravintolassa voi nauttia musiikista ystävien seurassa ilman, että tarvitsee huutaa. Uuden äänimaailman ansiosta asiakkaiden ja työntekijöiden korvat eivät enää soi ravintolaillan jälkeen.

Palace Ravintola Hotelli Linna

Jugend-salin äänentoistojärjestelmän uusinta ja kokoustekniikan päivitys.

Kämp Group

Players Sports Bar, Kotka

Kuva- ja kokoustekniikkaTaustaäänentoisto

Murea suunnitteli ja toteutti uuden sporttibaarin äänentoisto- ja kuvatekniikkakokonaisuuden.

Erikoisuutena ravintolassa on erillinen nouseva kisakatsomo ja sen tekniikka. Katsomon yläviistoon on räätälöity vinosti ”leijuva” valkokangas. Katsomon äänentoisto on hyvin suuntaava, mikä mahdollistaa pelin katsomisen samalla kun muualla baarissa soi taustamusiikki.

Myös saunan löylyissä pelin seuraaminen onnistuu: Saunassa on tv ja äänentoisto.

ca2_4119.jpg ca2_4060.jpg ca2_4086.jpg

Pub Pökkäri, Ristiina

Kuva- ja kokoustekniikkaTaustaäänentoistoYökerhot ja klubit

Ristiinassa 70 vuotta vanha perheyritys luotti Murea Oy:n ammattitaitoon. Murea toimi suunnittelijana ja urakoitsijana perinteisen ravintolan laajennusprojektissa. Samalla kerralla vaihdettiin koko ravintolaan uusi tekniikka: Äänentoisto, esiintymis-, efektivalo- ja kuvatekniikka. Pienen paikkakunnan ravintolassa tekniikalle olennaista oli monikäyttöisyys.

Public Corner, Hämeenlinna

Taustaäänentoisto

Osuuskauppa Hämeenmaa hankki Murealta taustaäänentoistojärjestelmän Hämeenlinnan Public Corneriin.

Radisson SAS, Vaasa

Taustaäänentoisto

Royal Night

Järjestelmän avulla parannettiin huomattavasti äänenlaatua ja vähennettiin kahden eri musiikkia soittavan ravintola-alueen äänimaailmojen sekoittumista toisiinsa.

Ravintola Atmosfer, Pieksämäki

Kuva- ja kokoustekniikkaTaustaäänentoisto

Pieksämäelle avattiin uusi tyylikäs ruokaravintola Atmosfer. Ravintolan palvelutaso on kauttaaltaan laadukas ja myös av-tekniikka suunniteltiin sama laatutaso mielessä.

Ravintolaan toteutettiin 4 eri äänialuetta. Jokaiselle tilalle on oma äänenvoimakkuuden säätönsä, näin joka tilassa taustamusiikki soi aina juuri sopivalla voimakkuudella. Vuokratilassa on äänilähtö ulkoiselle äänilähteelle (esim. asiakkaan tietokone tai iPhone), joka toimii automaattisesti kun musiikki kytketään äänilähtöön. Vuokratilan äänentoisto on suunniteltu myös siten, että siellä voi soittaa iltaravintolan äänenvoimakkuudella. Vuokratilaan asennettiin myös videoprojektorijärjestelmä.

Ravintola Kuudes linja, Helsinki

Melunhallinta

Ravintola Las Palmas, Lahti

Kuva- ja kokoustekniikkaTaustaäänentoisto

Ruokaravintola muuntautui pop-up karaokeravintolaksi. Ravintolan vanhan äänentoistojärjestelmän taustakaiuttimet hyödynnettiin uudistuksessa. Karaoke-esiintymistä varten rakennettiin kevyt live-PA. Lisäksi karaoketarpeisiin rakennettiin kevyt kuvajärjestelmä.

Rosso ja Coffee House, Seinäjoki

Taustaäänentoisto

Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa hankki uuteen Rossoon ja Coffee Houseen Murean taustaäänentoistojärjestelmän.

SATS kuntokeskukset

KuntokeskuksetTaustaäänentoisto
  • Eliel
  • Iso-Omena
  • Jyväskylä
  • Megahertsi
  • Pitäjänmäki
  • Ruoholahti
  • Tikkurila
  • Leppävaara
  • Murea on toteuttanut kahdeksan SATS kuntokeskuksen äänimaailman/äänentoiston. Pitäjänmäen ja Tikkurilan uusien toimipisteiden järjestelmät on suunniteltu alusta asti Sats:n kanssa yhteistyössä. Kuuntelemalla päivittäin järjestelmiä käyttävien ihmisten mielipiteitä sekä Murean korkealaatuisella suunnittelulla ja toteutuksella on luotu tarkasti asiakkaan tarpeita vastaava järjestelmä, jota helppo käyttää eikä vaadi erityisiä huoltotoimenpiteitä kovassakaan käytössä.

    Muut Sats kohteet on toteutettu jälkiasennuksina ja niitä muokataan osittain Murea-laadun mukaisiksi.

    Pitäjänmäkeen avattiin 01/09 ensimmäinen SATS kuntokeskus, jonka äänimaailma on suunniteltu jo rakennusvaiheessa täysin asiakkaan toiveiden ja tilan vaatimusten mukaisiksi. .

    Sats Tikkurila on uudenhohtoinen ja pohjoismaiden hienoimpia, myös äänentoistoltaan. Järjestelmän peruspilarina toimii uusi Dbx:n Systemcore 32 matriisiprosessori, josta ohjataan koko keskuksen äänitoimintoja. Liikuntasaleihin asennettiin helppokäyttöiset cd-soittimet, pienoismikserit sekä kaksinkappalein langattomia mikrofoneja. Cycling saliin toteutettiin lisäksi kevyt efektivalaistus automatisoidulla dmx-ohjaimella sekä Activio-kuntojärjestelmää ja dvd-soitinta varten videotykki.

    Ruoholahden kuntokeskuksen äänentoistojärjestelmä uusittiin Satsille suunnitellun konseptin mukaiseksi. Nyt melkein kaikissa Sats kuntokeskuksissa on moderni ja hienosti soiva äänentoistojärjestelmä joka tuo varmasti tehoa treenaamiseen.

    Sats panostaa kokonaisvaltaiseen kokemukseen liikunnan parissa ja Murean ratkaisut toimivat asiakkaan tavoitteisiin loistavasti.

    logosats

    Scandic Antintori, Pori

    Taustaäänentoisto

    Murea toteutti Scandic Porin ravintoloiden äänentoiston.

    Scandic Continental, Helsinki

    Taustaäänentoisto

    Murea vastaa ravintolatilojen äänentoistosta. Remontin ajaksi Murea on toteuttanut tilapäisen äänentoiston. Saneerauksen yhteydessä Murea vastaa uuden äänentoistojärjestelmän suunnittelusta ja toteutuksesta.

    Scandic Paasi, Helsinki

    Taustaäänentoisto

    Murea toteutti Scandic Paasin ruoka- ja seurusteluravintoloiden äänentoiston. Paasi on hotelli, jossa designiin ja tunnelmaan on panostettu erityisesti. Luonnollisesti myös äänentoistojärjestelmän tuli tukea tätä tunnelmaa niin äänimaailmaltaan kuin visuaalisestikin.

    Hotelli 1-pieni

    Hotelli 2-pieni

    Scandic Simonkenttä, Helsinki

    Taustaäänentoisto

    Murea uudisti Scandic Simonkentän ravintoloiden äänentoistojärjestelmän.

    Shaker, Jyväskylä

    TaustaäänentoistoYökerhot ja klubit

    Ravintola Shaker on Jyväskylän ydinkeskustassa toimiva drinkkibaari, joka on niittänyt mainetta ympäri Suomen. Viihteelliseen konseptiin kuuluvat myös hyvä musiikki ja dj:t vahvasti.

    Murea suunnitteli ja toteutti Shakerin uuden äänentoistojärjestelmän uusiin toimitiloihin muuton yhteydessä.

    Siluetti Spa, Helsinki

    Taustaäänentoisto

    Murea toteutti huomaamattoman ja useita huoneita (18 eri äänialueita) sisältävän, helppokäyttöisen äänentoistojärjestelmän Siluetti SPA hoitolaitokseen.  Kaikissa tiloissa voidaan erikseen valita haluttu musiikkilähde piiloasennetuista käyttökytkimistä. Kaikki projektin kaiuttimet ovat RCF:n uppokaiuttimia, jotka modifioitiin soimaan parhaalla mahdollisella tavalla tilojen akustiikan mukaan. 

     Siluetti Spaspa_suite

    Social House, Jyväskylä

    Kuva- ja kokoustekniikkaTaustaäänentoisto

    Murea toteutti uuden seurusteluravintolan ääni- ja kuvajärjestelmät. Social Housessa on ohjelmallisia iltoja, joita vauhdittavat DJ:t ja elokuvanäytökset. Asiakkailla on mahdollisuus viihtyä myös esim. Playstationia pelaillen. Urheilutapahtumista ja peleistä nautitaan isoilta näytöiltä sporttinurkkauksessa.

    Sokos Hotel Jyväshovi, Jyväskylä

    Melunhallinta

    Murea tehnyt melumittaukset sekä selvityksen meluongelmalähteistä.

    Sokos Hotel Kaarle, Kokkola

    Kuva- ja kokoustekniikkaMelunhallintaTaustaäänentoistoYökerhot ja klubit

    Murea suunnitteli ja toteutti Kaarlen ravintoloiden äänentoisto-, efektivalo- ja kuvajärjestelmän sekä kokoustilojen AV tekniikan. Tämän lisäksi Murea suunnitteli ja valvoi hotellin melunvaimennusprojektia.

    Äänentoisto

    Äänentoistojärjestelmä on poikkeuksellinen, koska Kaarlesta suunniteltiin Suomen ensimmäinen meluton hotelli. Projektissa tehtiin ennen remonttia mittaukset ja selvitykset tilan eristämisvaatimuksista sekä määritettiin mahdolliset äänentoiston aiheuttamat ongelmat.

    Melunhallinta

    Ennen Kaarlen remonttia hotellissa oli paha meluongelma, joka aiheutui hotellin huonosta äänieristyksestä sekä erittäin vaikeasta rakennemeluongelmasta. Teräsbetoniset kantavat palkit kuljettivat ääntä helposti koko hotelliin.

    Ennen remonttia Murea teki lähtötasoselvityksen ongelman laajuudesta ja selvitti ongelman todennäköisimmät syyt. Murea toimi myös melukonsulttina projektin eri vaiheissa. Projektissa loistavan eristämisen ja äänentoistonsuunnittelun avulla saatiin erittäin hankalasta meluongelmahotellista hotelli, jossa alakerran yökerhossa voi bändi soittaa ilman meluhaittoja.

    AV-tekniikka

    Hotellin AV-tekniikka on suunniteltu siten, että koko taloon saadaan jaettua ääni- ja kuva, joten tila soveltuu loistavasti isoihin tapahtumiin.

    Kokoustilojen AV tekniikka oli haasteellinen, koska tilojen monikäyttö tuli tehdä mahdollisimman helpoksi, jotta tilojen muutos onnistuu hyvin pienen ajan sisällä. Järjestelmä on suunniteltu Crestronin ohjauskeskuksella sekä kosketusnäytöillä, joista parilla napin painalluksella saadaan haluttu tila-asetus käyttöön automaattisesti.

    ravintola kaarlecalle night clubkaarle-kokoustila

    Sokos Hotel Lappee, Lappeenranta

    Melunhallinta

    Murea tehnyt melumittaukset sekä selvityksen meluongelmalähteistä.

    Sokos Hotel Tammer, Tampere

    Kuva- ja kokoustekniikkaTaustaäänentoisto

    Hotellin ravintoloiden äänentoistojärjestelmät sekä kokoustekniikka. Tässä projektissa käytettiin hyväksi vanhan järjestelmän kaiuttimia, mutta kaikki prosessointi- ja vahvistustekniikka vaihdettiin uusiin. Tällä tavoin saatiin kustannukset minimoitua.

    Ravintola Tammertrattoria

    Vihtorin Kirjasto

    Trattoria

    Sokos Hotel Vaakuna, Mikkeli

    Kuva- ja kokoustekniikkaTaustaäänentoistoYökerhot ja klubit

    Murea toteutti Fransmannin sekä BistroBarin äänentoiston ja kuvatekniikan.

    Bar´n´Night Vaakunaan tarve oli keskitetylle info-tv -järjestelmälle. Murea toteutti kuvaohjaus- ja kuvansiirtojärjestelmän tähän tarpeeseen.

    Sokos Hotel Vaakuna, Rovaniemi

    MelunhallintaYökerhot ja klubit

    Rovaniemen Vaakunan lähtötilanteena oli vuosia jatkunut meluongelma. Rakennuksen alakerrassa on kaupungin suosituin yökerho ja yläkerrassa hotelli. Murea lähti tutkimaan ongelmaa ja löysi budjettiin soveltuvat ratkaisuvaihtoehdot. Muutostyöt toteutetaan syksyllä 2013.

    Sokos Hotel Vaakuna, Seinäjoki

    Kuva- ja kokoustekniikkaMelunhallintaTaustaäänentoistoYökerhot ja klubit

    Murea toteutti uudistuneen Vaakunan ravintolamaailman äänentoisto- ja efektivalojärjestelmän sekä kabinetin kokoustekniikan. Äänentoistojärjestelmä suunniteltiin siten, että äänentoisto tuottaa mahdollisimman vähän melua hotellihuoneisiiin.

    Ennen Vaakunan remonttia Murea teki melumittaukset sekä rakennemelututkimuksen, jolla määritettiin lähtötaso kuinka tila tulee eristää ja kuinka äänentoisto tulee tilaan suunnitella. Ennen remonttia ravintolat aiheuttivat jatkuvasti meluongelmia, joista hotelliasiakkaat valittivat. Remontin ja muutosten jälkeen asiakasvalitusten määrä on pudonnut lähes nollaan.

    Sokos Hotel Vaakuna, Vaasa

    Melunhallinta

    Murea tehnyt melumittaukset sekä selvityksen meluongelmalähteistä. Ensimmäinen vaihe toteutuksesta tehty, jolla saatu ongelmaa selkeästi parannettua.

    Sport Bar, Vierumäki

    Kuva- ja kokoustekniikkaTaustaäänentoisto

    Katso lyhyt esittelyvideo!

    Vierumäki uudisti hotellin aulatilojen ravintolakonseptin perusteellisesti. Uusi sporttibaari palvelee alueella majoittuvien sekä myös lähiseudun asukkaiden tarpeita. Murea suunnitteli ja toteutti baarin äänentoiston sekä kuvajärjestelmän.

    Sporttibaarin ydin on monipuolinen ja laadukas urheiluviihdetarjonta, joka puolestaan vaatii laadukkaan kuvajärjestelmän. Hyvin suunniteltu kuvajärjestelmän ohjaus puolestaan takaa käyttäjäystävällisyyden ja sen että järjestelmää osataan hyödyntää myös esim. henkilökunnan vaihtuessa.

    Sport Bar Vierumäen kuvajärjestelmään saa liitettyä useita eri kuvalähteitä ja asiakkaiden toiveiden mukaan eri lähetyksiä voidaan seurata eri näyttöpinnoilla. Isoilla 60” näytöillä sekä screenillä on omat erilliset kaiuttimensa, jotta peliä katsellessa ääni tulee katselusuunnasta. Lisäksi tämä mahdollistaa taustamusiikin soittamisen muualla ravintolassa ja samalla pelin katsomisen.

    Koko järjestelmää ohjataan padilla: Valitaan kanavat ja kuvalähteet eri näytöille sekä valitaan äänilähteet ja säädetään äänenvoimakkuudet. Järjestelmä käynnistyy ja sammuu automaattisesti.

    Järjestelmä rakennettiin uudella logiikalla, joka mahdollistaa jokaisen sporttibaarin saatavilla olevan kustannustason.

    img_1617.jpg img_1622.jpg

    Stoppari On The Rocks, Mikkeli

    Kuva- ja kokoustekniikkaYökerhot ja klubit

    Stoppari On The Rocks tarjoaa Sawolaisille uuden rockhenkisen ravintolamiljöön, jossa yhdistellään vanhaa Stoppari-henkeä maustettuna uudella teknologialla.

    Stopparin erikoisuuksia ovat koko seinän kokoinen 3 screenin videoseinä, jossa näytetään musiikkivideoita koko rockgenrestä aina rockabillystä blackmetalliin

    Toinen erikoisuus on sisääntulon katon valomatriisi, joka luo tunnelmaa jo takkia jätettäessä.

    Syke Gym, Lappeenranta

    Kuntokeskukset

    Murea toteutti uuteen ryhmäliikuntatilaan Murea -konseptin mukaisen äänentoiston sekä kevyen efektivalojärjestelmän välineiksi fiiliksen tuomiseen ryhmäliikuntatunneille.

    Tampereen ortodoksinen seurakunta

    Kirkot ja seurakuntatilatMurea Speakers

    Murea vastasi seurakuntasalin äänentoiston suunnittelusta ja laitetoimituksista. Urakoinnista vastasi Mitro´s Sound Factory Oy. Asiakas valitsi Murean kaiuttimet kuuntelutestin perusteella.

    Toivakan kirkko

    Kirkot ja seurakuntatilat

    Katso lyhyt esittelyvideo!

    Toivakan kirkon äänentoiston lähtötilanne oli heikko kaikilta osin. Puheesta ei saanut selvää, ääni oli epäselvä ja kaikuisa, ja mikrofonit eivät toimineet halutulla tavalla. Akustiikka huomioiden kaiutinjärjestelmä oli väärin sijoiteltu. Järjestelmä ei myöskään soveltunut musiikkitarpeisiin, vaan jokaista musiikkitilaisuutta ja vaikkapa joulujuhlaa varten oli vuokrattava erillinen äänentoistolaitteisto.

    Murea suunnitteli ja toteutti uuden järjestelmän, joka on saanut tilaajalta ja käyttäjiltään kiitosta. Uudella järjestelmällä puheesta saa selvää, musiikkiesitykset kuulostavat hyviltä ja järjestelmä on helppokäyttöinen. Kaiuttimet sopivat myös visuaalisesti kirkkoympäristöön. Uudistaminen on tuonut mahdollisuuksia myös esim. nuorisotyöhön.

    Töölö Gym, Helsinki

    Kuntokeskukset

    Töölö Gym uudisti spinning -tilansa äänentoistojärjestelmän Murean konseptin mukaiseksi.

    Useita kaiutinprojekteja

    Murea Speakers

    Murea on käyttänyt omia Murea -kaiuttimia äänentoistoprojekteissaan vuodesta 2005. Kaiuttimia on asennettu Suomessa ravintoloihin, kuntokeskuksiin ja muihin tiloihin yli 1000 kpl.

    Useita ravintoloita

    Sähköurakointi

    Sähkötöiden johto ja asennustyön johto useissa ravintoloissa.

    Viitasaaren seurakunta

    Kirkot ja seurakuntatilat

    Murea uusi Viitasaaren kirkon langattoman äänentoistojärjestelmän sekä tämän antennijärjestelmän. Murea myös sääti vanhan äänentoistojärjestelmän toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla.

    Villi Wäinö, Helsinki

    Kuva- ja kokoustekniikkaTaustaäänentoisto

    villi-waino-viikinkiMurea toteutti Villin Wäinön äänentoisto sekä kuvajärjestelmän. Kuvajärjestelmä toteutettiin digitaalisesti Extronin digitaalimuuntimilla. Projektissa käytettiin hyväksi vanhan ravintolakonseptin komponentteja.

    Villi Wäinö

    Wayne´s Coffee ketju

    Taustaäänentoisto

    wayne's coffeeSuosittu Wayne´s Coffee kahvilaketju käyttää kohteissaan Murea Feel taustaäänentoistojärjestelmää. Järjestelmän avulla parannetaan ihmisten viihtyvyyttä musiikin avulla, jotta Wayne´s olisi heille vielä enemmän olohuone kuin aikaisemmin.

    Wayne’s Coffee

    Wrong Noodle Bar -ketju

    Taustaäänentoisto

    wrongMurean taustaäänentoistoon luottaa Wrong Noodle Bar kaikissa kohteissaan Helsingissä, Espoossa ja Tampereella.
    Wrong Noodle Bar on tyylikäs aasialaiseen ruokaan keskittynyt pikaruokala, joka panostaa asiakasviihtyvyyteen sisustuksen ja äänenlaadun avulla.

    Äänimaailman Wrong-ravintoloihin on suunnitellut Vellu Maurola alias DJ Slow.

    Wrong Noodle Bar

    Yökerho Bra, Jyväskylä

    TaustaäänentoistoYökerhot ja klubit

    Hotelli Jyväshovin alakerrassa sijaitseva Bra yökerho luotti Mureaan soundiin. Murea vastasi autotalli-UG-klubi Basen äänentoistosta sekä sääti Bar sekä Beach tilojen äänen. Basessa äänentoiston speksasi Lauri Lappalainen alias Larren G, joka vastaa Basen ja Beachin musiikista. Base klubissa musiikki, tanssi ja hyvälaatuinen äänentoisto olivat liikeidean ydin, joten Murea pääsi rakentamaan äänimaailman mieleisillä laitteilla.

    Tilassa haluttiin että tanssilattialla musiikki soi lujaa ja sen ulkopuolella pystyy keskustelemaan, joten Murea rakensi tanssilattialle ääniverhon suuntaavilla kaiuttimilla. Bassontoistossa haluttiin kovaa äänenpainetta ilman säröä ja pehmeää soundia, joten käytimme tilassa torvisubwoofereita.

    Basessa DJ toimii artistina, joten DJ tiski tehtiin siten että soittaja pystyy nauttimaan työstään ja saamaan itse soitosta parhaan fiiliksen. Mikseriksi valittiin Ranen SIXTY-EIGHT ja monitorointi tulee stereona samoilla yläpääkaiuttimilla kuin tanssilattialla, jotta äänenlaatu olisi DJ:lle sama kuin yleisölle.

    Bar puolella remontissa ei uusittu äänilaitteita vaan muutokset tehtiin Murean äänensäätöosaamisen avulla. Ääni säädettiin tilaan siten, että kova äänenpaine suunnattiin tanssilattialle ja tanssilattian yläpuolella olevalla parvella äänenpaine on selkeästi alhaisempi. Aikaisemman Night ravintolan aikaan parvella olevalla baaritiskillä äänenpaine oli todella kova ja se häiritsi asiakkaita ja henkilökuntaa. Äänensäädön avulla pystyttiin myös ehkäisemään kahden eri musiikkialueen (Bar ja Base) äänien sekoittuminen.

    Murea Oy | JYVÄSKYLÄ | HELSINKI
    Copyright © 2017 Murea Oy. All rights reserved
    web design by Komia Design