fbpx

Älykäs valaistus

Valaistuksella on merkittävä vaikutus tilaan ja sitä käyttäviin henkilöihin. Useiden tutkimusten mukaan valaistus vaikuttaa muun muassa sisäiseen kelloomme, vireystasoomme, mielentilaamme, tehokkuuteemme sekä unen laatuun ja määrään. Valaistuksen avulla voidaan myös muokata tilan tunnelmaa, parantaa energiatehokkuutta ja vähentää työtapaturmia. Ei siis ole yhdentekevää minkälaisia valaistusratkaisuja teet kiinteistöösi ja sen sisältämiin tiloihin.

Toimivimmat ratkaisut löydetään, kun tarkastellaan tilojen erilaisia käyttötilanteita ja -tarkoituksia sekä niiden käyttäjiä. Näiden asioiden huomioiminen valaistuksessa onnistuu helpoiten ja kustannustehokkaimmin älykkään valaistuksen ja valaistuksenohjauksen avulla. Älykäs valaistus mahdollistaa esimerkiksi valitun valomäärän kohdistamisen tilan tiettyyn alueeseen määriteltynä ajankohtana – älykkään valaistuksen myötä saat siis aina oikean määrän valoa, oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan.

Älykäs valaistus on se, jossa me astumme kuvioihin. Älykäs valaistus perustuu suurimmaksi osaksi valaistuksen ohjelmointiin ja siihen käytettävään järjestelmään. Verkkopohjaisen järjestelmän ansiosta saamme rakennettua valaistuksesta kevytrakenteisen ilman isoja kaapelointeja tai pitkää valokatkaisinrivistöä seinällä. Myös valastuksen muuttaminen tilan käyttötarpeiden vaihduttua on helppoa, sillä usein siihen riittää pelkkä valaistuksen uudelleenohjelmointi. Voimme lisäksi integroida valaistuksen AV-järjestelmään, jolloin valo-ohjaus tehdään saman ohjausjärjestelmän kautta. Kysy lisää ja rakennetaan sinulle älykäs valaistus, jota naapuritkin kadehtivat.

Oikea ENSIVAIKUTELMA JA TUNNELMA VAATII OSAAMISTA

Dali, KNX, Mount Kelvin, IP-pohjainen valo-ohjaaminen. Valaistusjärjestelmien aakkosten kryptinen epäjärjestys, joka on meille päivittäistä logiikkaa. Tämän päivän valojärjestelmät ohjelmoidaan. Siihen tarvitset ammattilaisen, joka pystyy toteuttamaan visiosi siitä, miten haluat valaisimien toimivan. On helpottavaa huomata, että valotilanteet saadaan automatisoitua ja valo-ohjaus toimii juuri siten, miten sinä haluat sen toimivan. 

Älykäs valaistus on halpaa

Älykäs valaistus on perinteisen massiivisen ja raskasrakenteisen valaisinjärjestelmän vastakohta. Siinä missä perinteinen valo-ohjaus vaatii kytkimelle ranteen paksuisen kaapelinipun ja viulukotelon kokoisen kytkinpaketin, älykäs painike on langaton, paristoton, kineettisellä latauksella toimiva, ohjelmoitava monitoimikytkin. Kun hetken mietit tilojesi valokatkaisimia, niiden määrää ja käyttöä, ymmärrät varmasti, millainen nippu kaapelia katkaisimien takaa seinien sisältä löytyy. Näistä voit yksinkertaisesti luopua kokonaan, kun valitset nykyaikaisen vaihtoehdon. Älykäs valaistus nimittäin vaatii yhden kytkinkaapelin tai ei kaapelia lainkaan. Säästöt ovat ilmeisiä pelkästään kaapeli- ja rasiakustannuksissa, asennustunneista puhumattakaan.

Yksi vai yhdeksän valokatkaisijaa?

Perinteinen valokatkaisinrypäs ovenpielessä ja mistään napista ei tunnu tapahtuvan mitään. Miten voi olla mahdollista, että vaikka huone on sinulle tuttu, joudut räpsyttämään katkaisimia melkein hullun lailla ennen kuin saat edes valot päälle. Eikö olisi järkevämpää laittaa tilaan läsnäolotunnistin, joka sytyttää perusvalotilanteen, kun astut huoneeseen. Samainen tunnistin myös sammuttaa valot, mikäli se ei havaitse tilassa liikettä ja näin säästäisit paljon energiaa. Lisäksi tilassa voitaisiin käyttää ohjelmoitua älykatkaisinta, joka on asennettu juuri siihen kohtaan huonetta, missä sen haluat sijaitsevan. Painikkeeseen olisi ohjelmoitu neljä valotilannetta sekä portaaton himmennys – ylös ja alas, päälle ja pois -toiminnoilla. Onhan se nimittäin ihanaa, että kytkimessä lukee, mitä sitä painamalla tapahtuu.

Jos kysymys on kokoustilasta, kannattaisi valaistuksenohjauksen integrointi tehdä AV-järjestelmään, joka automaattisesti laittaa tilaan sopivan kokousvalaistuksen. Tämän lisäksi voisit ohjata AV-ohjausnäytöltä haluamiasi valaisimia, esimerkiksi etuvalojen kirkkautta suhteessa kokoustilan kuvaan.

Muutoksen helppous älykkäällä valaistuksella

Remontissa valmistunut uusi, päheä hotellihuone. Puolen vuoden asiakaskäytön jälkeen toteat, että valokatkaisimet ovat täysin väärissä paikoissa. Mikäli valaistuksenohjaus on tehty perinteisellä mallilla, tiedät, että katkaisijan siirtäminen tarkoittaa massiivista purkamista, uutta kaapelointia, sähkömiehiä, kustannuksia ja huolta siitä, tuleeko katkaisin tällä kertaa varmasti oikeaan paikkaan. Mikäli valaistuksenohjaus on rakennettu älykkäällä ratkaisulla: voit irrottaaa katkaisijan ja siirtää sen haluamaasi paikkaan. Jos katkaisin ohjaa vääriä valaisimia uudessa sijainnissa, on siihen helppoa ja nopeaa uudelleenohjelmoida oikeat toiminnot.

On huojentavaa tietää, että valo-ohjaus on muuntautuva ja helposti muokattava. Älykäs valaistus mahdollistaa pidemmän elinkaaren, pienemmät kustannukset ja vähemmän huolen. Sinun ei tarvitse olla ennustaja, joka tietää, miten tilan käyttö tulee muuttumaan vuosien aikana. Voit muuttaa valaistusta vaivattomasti ja joustavasti, mutta ennen kaikkea kustannustehokkaasti.

Risto Ennevaara on yksi Suomen ammattitaitoisimmista valaistuksen suunnittelijoista ja ohjelmoijista. Hän on Helsingin Musiikkitalon ja monen muun tunnetun rakennuksen valaistuksen taustalla. Risto ja muut asiantuntevat murealaiset apunasi, löydät varmasti valaistusratkaisun, joka on vertaansa vailla. 

BusinessAsema | Oulu

Toteutimme Oulussa sijaitsevalle BusinessAsemalle muuntuva, joustava ja älykäs AV-järjestelmä.

Sokos Hotel Seurahuone | Savonlinna

Toimme Sokos Hotel Seurahuoneelle AV:n osaksi tilaa.

Yhteys

Asiakaspalvelu / Helpdesk

040 0882 921

info(a)murea.fi

Myynti

myynti(a)murea.fi

Helsinki/Pk-seutu
Kristian Sahenkari 040 560 7200

Muu Suomi
Turo Tervonen 045 643 1077
Juha Kylmänen 0400 996 890

Toimipisteet

Oulun toimipiste
Moreenitie 15 LT 2, 90620 Oulu

Helsingin toimipiste
Hankasuontie 9 B, 00390 Helsinki

Ota yhteyttä

10 + 12 =

Suomen vahvimmat
Murea Oy on Menestyjä
Murea Oy on Luetettava Kumppani
× Kysy lisää!